Ajatuksia hyvinvoinnista ja Varhasta

Hyvinvointialueilla on taloudellisia haasteita ja niiden syistä olen itsekin kirjoittanut. Syyttävä sormi osoittaa tietysti maamme hallitukseen.

Olen itse valmis tekemään töitä sen puolesta, että Varha kuitenkin onnistuu toiminnassaan niin hyvin kuin mahdollista. Keskeistä on panostaa – hallituksen heikennyksistä huolimatta – nopeaan hoitoon pääsyyn. Tämä vähentää raskaampien palvelujen tarvetta ja tästä johtoajatuksessahan koko sote-uudistuksesta oli kyse. Perusterveydenhuollon vahvistaminen on oltava Varhassa keskiössä.

Muutenkin toivoisin keskittymistä juuri nyt nimenomaan perusasioihin, vaikka toki samalla on palveluita ja prosesseja uudistettava.

Vaalikoneissa on kysytty, pitääkö joka kunnassa olla terveyskeskus. Mielestäni kuntarajat eivät ole tässä olennaisinta vaan palvelujen saatavuus ja laatu. Palveluverkon on oltava kattava ja saavutettava, mutta sen ei tarvitse ulottua joka kuntaan. Tärkeintä on että jokainen pääsee palvelujen nopeasti ja palvelu on laadukasta. Etäklinikat ovat käyttökelpoisia joidenkin palvelujen kohdalla ja heille joilla on digitaidot olemassa. Toisaalta esimerkiksi hammashoidon palvelut ja jotkin perusterveydenhuollon palvelut voisi hoitaa kiertävästi terveysbussilla.

Palvelu, jonka haluan pitää erityisen lähellä käyttäjää on neuvola. En halua, että yksikään odottava äiti joutuu huonovointisena, viimeisillään raskaana tai vastasyntyneen kanssa pitkien matkojen päähän neuvolaan. Siksi neuvolat on pidettävä erillään muun palveluverkon mahdollisesta supistamisesta. Neuvolat on pidettävä lähellä lapsiperheitä ja niiden yhteys myös päiväkoteihin on varmistettava. Kaikkialla ei tarvitse olla neuvolaa jokaisena viikonpäivänä, vaan henkilöstö voi siirtyä muutaman toimipaikan välillä. Pääasia, että asiakkailla olisi tuttu terveydenhoitaja, jotta mahdolliset huolet ja tarpeet tulevat matalalla kynnyksellä esiin ja tarvittaessa muiden palvelujen piiriin ohjataan sujuvasti.

Samoin oppilashuollon on pysyttävä kouluissa. Tässä korostuu kuntien ja Varhan hyvän yhteistyön merkitys: kouluihin on saatava toimivat ja tarpeenmukaiset palvelut eikä muureja saa rakentaa tiedonkulun väliin. Lapsistamme ja nuoristamme pidetään huolta yhdessä.

Kommentit

Jätä kommentti