Viime vuosina Turku on kaavoittanut raskaasti eteläisiä saariaan, ja esimerkiksi Hirvensaloon on noussut omakoti-idylli toisen perään. Tonttimaa Hirvensalossa onkin ollut varsin houkuttelevaa, ja ylitarjontaa ei ole ollut. Koska alueen vyöhykehinta on huikeat 47 e/m2, eivät aivan tavallisissa töissä käyvät lapsiperheet ole juurikaan tästä saaristoympäristöstä päässeet nauttimaan. Lisäksi Hirvensalossa alkaa auttamattomasti tulla rannat vastaan; enempää ei mahdu.
Turusta muuttaa tällä hetkellä valtava määrä lapsiperheitä ympäryskuntiin, koska Turun rajojen sisäpuolella ei ole rakennuspaikkaa unelmien omakotitalolle. Perheiden mukana muuttavat veroeurot, sillä töissä käydään yhä täällä. Miksi siis Turku ei tarjoa lapsiperheille sitä mitä ne haluavat?
2000-luvulla Turku on kaavoittanut myös kaupungin pohjoisosia, mutta peltomaisemaan runnotut omakotialueet eivät ole saavuttaneet suurta suosiota. Viime keväänä tonttien luovutuskierroksella jäi Yli-Maariassa useita tontteja vaille ottajaa. Nyt Turun olisi vihdoin herättävä ottamaan käyttöönsä se potentiaali, mikä Pohjois-Turulla oikeasti on. Alueen arvostuksen nousun myötä ratkeaisi moni ongelma, ja kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Lieto luopui pari viikkoa sitten aikomuksistaan kaavoittaa Kailassuon alue Turun rajapinnassa moottori- ja ampumaurheilukäyttöön. Tämä päätös takaa sen, Turun puolella vireillä olevat kaavat, kuten Jäkärlän laajentaminen pohjoiseen ja Koskennurmen alue Auvaismäentien länsipuolella ovat nyt täysin toteutettavissa. Samalla tulisi kiinnittää huomiota laajemmin koko alueen vetovoimaisuuteen. Turun olisi pikaisesti nytkäytettävä eteenpäin jo vuosia vireillä ollutta kaavaa Maarian altaan reunoille. Tämä suunniteltu alue olisi maisemallisesti monin verroin hienompi asuinalue kuin mikään muu Turussa. Pohjois-Turussakin voi asua ”järvenrantatontilla”; mikä olisikaan parempi tapa nostaa koko alueen imagoa!
Pohjois-Turku on ihanteellinen asuinpaikka myös loistavien liikenneyhteyksien vuoksi. Tampereen moottoritie mahdollistaa sujuvat ja nopeat yhteydet kunnan pohjoisosista keskustassa sijaitseville työpaikoille. Samoin Tampereen valtatien ja ohikulkutien risteys mahdollistaa liikenteen sujumisen myös Naantalin ja Helsingin suuntiin.
Jäkärlä, Moisio, Yli-Maaria ja Paattinen muodostavat Pohjois-Turussa kolmion, jonka potentiaalia ei ole lainkaan hyödynnetty. Jäkärlästä Yli-Maarian uuteen liikekeskukseen on linnuntietä noin kilometri. Alueiden palveluja ei voida kuitenkaan nyt mitenkään yhdistää, sillä alueet yhdistää käytännössä vain moottoritie, ja bussikin liikennöi sitä pitkin vain kerran tunnissa. Lisäksi Jäkärlän ja Paattisten väliin kapealle Auvaismäentielle olisi ehdottomasti saatava pyörätie, sillä nyt kevyenliikenteenväylä menee vain Moisiosta Yli-Maarian kautta Paattisille.
Paattisilla on uusi koulu, ja koulut löytyvät lisäksi Jäkärlästä ja Moisiosta. Yli-Maarian sellainen tullaan toivottavasti rakentamaan seuraavalla valtuustokaudella. Koulut pitääkin olla kaikilla alueilla. Muita palveluja voitaisiin huomattavasti parantaa ja samalla järkeistää, mikäli alueiden yhteyksiä parannettaisiin ja niiden kehittämistä suunniteltaisiin kokonaisuutena. Alue olisi ihanteellinen rakentaa nimenomaan keskituloisille lapsiperheille; tonttimaan hinta on Yli-Maariassa 17e/m2 ja Paattisilla vain 10e/m2. Melko kohtuullista.
Mitä lapsiperheet asuinympäristöltään tahtovat? Kohtuullista hintaa, luonnon läheisyyttä, rauhallista ympäristöä, lähellä olevia palveluja ja lyhyttä ja nopeaa matkaa kaupungin keskustaan ja työpaikoille. Pienellä viilauksella pohjoinen Turku täyttäisi nämä kaikki kriteerit.
Kommentit