
Viime päivinä on Turussa kohistu talousarvioneuvotteluissa sovitusta kotoutumisen edistämisen kokeilusta, jossa maahan muuttaneet vanhemmat voisivat osallistua lastensa mukana koulupäiviin tai vaikkapa varhaiskasvatukseen. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sini Ruohonen kirjoituksessaan (TS 6.11.) avasi ansiokkaasti vastaavien kokeilujen ja toimintamallien aiempia toteutuksia muissa kaupungeissa. Itse ajatuksessa on hyviäkin puolia, mikäli sitä voidaan toteuttaa hyvin suunnitellen ja hallitusti: maahanmuuttajien ymmärrystä koulujen arjesta ja koulutyön vaatimuksista olisi hyvä laajentaa. Samalla olisi hyvä, että kokeilusta oikeasti voitaisiin kehittää jotakin onnistunutta, eikä lopettaa sitä syystä tai toisesta alkutekijöihin tai toistaa muiden tekemiä virheitä. Samanlainen kokeilu on loppunut Helsingissä ja Espoossa, Vantaalla taas malli on ilmeisen hyvä. Olennaista on myös muistaa, että opettajat keskittyvät jatkossakin Turun kouluissa lasten opettamiseen.
Suurin huoli itselleni herää tästä kokoomuksen ajaman kokeilun resurssitarpeesta – sillä samainen kokoomus on pääministeripuolueena hallituksessa vakavasti heikentämässä kuntien kykyä toteuttaa onnistunutta kotoutumisen edistämistä. Pelkästään ensi vuonna kunnille maksettavia laskennallisia korvauksia kotoutumisen edistämisestä ollaan leikkaamassa 58 miljoonalla eurolla. Ymmärrettävästi tämä leikkaus osuu kaikkein kipeimmin niihin kaupunkeihin, joissa on paljon kotoutuja-asiakkaita. Yksi näistä on luonnollisesti Turku. Tämän lisäksi jo viime keväänä hallitus vei läpi esityksen, jolla kotoutumiskorvausten korvausaikaa kunnille lyhennetään merkittävästi, nykyisin kolme vuotta maksettavasta korvauksesta kahteen vuoteen ja kiintiöpakolaisina tulleiden osalta neljästä vuodesta kolmeen vuoteen.
Kotoutumisen edistämisessä keskeistä on tehokkaat ja vaikuttavat alkuvaiheen toimenpiteet ja niiden piiriin ohjaaminen, jotta on mahdollista nopeasti oppia kieltä ja päästä työelämään. Alkuvaiheen kototutumisen heikentäminen voi pahimmillaan johtaa merkittäviin ongelmiin ja kustannuksiin myöhemmin. Kun kototutumisesta vastuuta siirretään – ihan perustellusti – kotoutujalle itselleen, olisi samalla kuntien kyettävä tarjoamaan siinä onnistumiseen myös tosiasialliset mahdollisuudet.
Uusien toimintamallien löytäminen on toki Turussakin kannatettavaa, mutta rahoituksen samanaikainen merkittävä leikkaaminen ja uusien, vaikutuksiltaan epävarmojen temppuratojen kehittäminen niukkenevien resurssien aikana Turussa on kokoomukselta kummallinen silmänkääntötemppu.
Mari-Elina Koivusalo
Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen (sd.)
Kommentit