Julkaistu Turun Sanomissa 26.6.2014
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti kokouksessaan 23.6.2014 vähentää 19 kouluavustajaa perusopetuksesta. Avustajista kuusi vähennetään erityistä tukea tarvitsevien lasten kouluista Luolavuoresta ja Katariinasta. Loput vähennykset tekee tulosaluejohtaja harkintansa mukaan. Lautakunnassa vähennystä vastustivat SDP, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset. Kaupunginhallituksen kokouksessa 24.6.2014 päätöstä yritettiin ottaa vielä uudestaan harkittavaksi SDP:n esityksestä.
SDP:n mielestä vähennyspäätös on epäoikeudenmukainen ja huono monesta syystä. Viime joulukuussa Turku sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 2.3 miljoonaa euroa tasa-arvorahaa, jota on käytetty mm. 30 koulunkäyntiavustajan palkkaamiseen. Tulevaisuudessa uutta rahoitusta haettaessa ei ministeriössä katsota hyvällä sitä, että kaupunki säästää samoista toiminnoista kuin mihin se erityisavustusta saa.
Kouluavustajien vähentäminen kohdistuu juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin; oppimisvaikeuksista kärsiviin, sairaisiin ja kehitysvammaisiin lapsiin. Avustajat ovat myös tärkeä tuki suurissa opetusryhmissä. Kaikki avustajaresurssit kouluihin haetaan erikseen ja niihin on aina perusteltu tarve. Yhtään ylimääräistä avustajaa ei Turun kouluissa todellakaan ole. Kehitysvammaisten lasten kohdalla on myös kyse lain toteutumisesta; voidaanko heille taata turvallinen koulupäivä ja mahdollisuus tasavertaiseen oppimiseen?
Turussa on pitkään pyritty integroimaan vaikeasti oppivia ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia lähikouluihin kustannussäästöjen ja inhimillisyyden vuoksi. Nyt monilta näiltä oppilailta viedään se tuki joka on ylipäätään mahdollistanut integroinnin. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät toteudu. Vähennystä perustellaan kustannussäästöllä. Kuitenkin juuri keväällä lautakunta ja kaupunginhallitus tekivät, SDP:n vastustaessa, päätöksen yksityisen päivähoidon palvelusetelin indeksikorotuksesta vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Palvelusetelin indeksikorotuksen kustannusvaikutus oli samaa luokkaa kuin nyt avustajista saatu säästö. Vaihtoehtoja olisi ollut.
Toni Eklund Turun SDP:n pj., kaupunginhallituksen vpj.
Mari-Elina Koivusalo, Turun SDP:n vpj., kasvatus- ja opetuslautakunnan vpj.
Kommentit