Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa tulisi kaikille kansalaisilla jo perustuslainkin mukaan taata tasavertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Nyt tasa-arvoisesta tilanteesta ollaan kaukana, kun 80% kansalaisista joutuu kotikunnassaan odottamaan kiireettömään hoitoon pääsyä yli kaksi viikkoa.

Samaan aikaan suomalaisten terveyserot ovat räjähtäneet surullisen suuriksi. Korkeasti koulutetut ovat huomattavasti terveempiä kuin perusasteen varassa olevat ja elinajanodote vaihtelee esimerkiksi miehillä sosioekonomisen taustan mukaan jopa 12 vuodella. Rikas siis on terveempi ja elää pidempään. Hyvinvointi-Suomessa tällaista kehitystä ei voida sallia, vaan terveen elämän ansaitsevat kaikki ja sitä varten meillä olisi oltava toimiva julkinen terveydenhuolto.

Yksi tekijä terveyspalvelujen saatavuuden heikkoudessa on jatkuva lääkäripula julkisessa terveydenhuollossa. Meillä on krooninen, muutaman sadan lääkärin pula terveyskeskuksissamme. Tilanteen parantamiseksi olisi korjattava muutamia keskeisiä epäkohtia ja mikä olisikaan parempi hetki kuin nyt, kun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta tehdään muutoinkin. Mikään uudistus ei toteudu toivotulla tavalla, jos emme puutu nyt niihin epäkohtiin joita järjestelmässämme on.

Ensinnäkin, yksityinen terveydenhuolto houkuttelee lääkäreitä julkiselta puolelta siksi, että lääkärien verosuunnittelu on mahdollista yksityisellä puolella, ei julkisella. Kaikki muistanevat tapauksen, jossa nykyinen ministeri Laura Räty lääkärinä toimiessaan nosti palkkatulonsa verottomina osinkotuloina yhtiöjärjestelyn kautta. Tähän verotuksen porsaanreikään on osin puututtu jo pari vuotta sitten lainsäädännön keinoin, mutta aukkokohtia on yhä. Yksityisille lääkärifirmoille työskentelevät lääkärit yhä hyödyntävät yhtiöjärjestelyjä ja verot ovat oleellisesti palkkatuloveroja pienemmäksi suunniteltavissa. Julkisella puolella tämä on mahdotonta ja niin sen pitää tulevaisuudessa olla yksityiselläkin.

Toinen suuri epäkohta on sairauden hoidosta yksityisille lääkärifirmoille maksettavat Kela-korvaukset, joiden suuruus vuositasolla on noin 200 miljoonaa euroa. Suomessa on vakiintunut terveyskeskuslääkärivaje noin 200 lääkäriin ja pääsyynä tähän on kuntien rahapula. 200 lisämiljoonalla saisi palkattua yli tuhat lääkäriä lisää. Kela-korvauksen poisto yksityisestä lääkäripalvelusta ei mainittavasti lisäisi julkisen palvelun käyttöä. Jos rahaa on, ei kela-korvaus ole mikään ratkaiseva tekijä yksittäisen ihmisen palvelun valinnassa. Nykytilanteessa säkki vuotaa kahdesta kohtaa: verovaroista kustannetaan kela-korvaukset yrityksille, jotka eivät monissa tapauksissa maksa voitostaan veroja Suomenna lainkaan.

Suomalainen koulutusjärjestelmä takaa sen, että myös lääkärien kalliit tutkinnot kustannetaan julkisin varoin. Edellä mainittujen epäkohtien lisäksi olisikin syytä alkaa vakavasti pohtia sitä vaihtoehtoa, että valmistuttuaan lääkärin olisi vastavuoroisesti työskenneltävä esimerkiksi viisi vuotta julkisella sektorilla ennen kuin voi siirtyä yksityisen palvelukseen.

Sote-uudistus on tehtävä, se on selvää. Mutta edellä mainitut yksittäiset epäkohdat on korjattava samalla kun uudistetaan koko rakennetta, tai muutoin ne jäävät nakertamaan uuttakin järjestelmää.