Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen leikkaukset olisivat vaarallisia

Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Kaija Hartiala kertoo Turkulaisessa 4.11.2015 ettei pidä kummoisenakaan ongelmana perusopetuksen tai varhaiskasvatuksen uhkaavia leikkauksia. Hartialan mukaan parin oppilaan lisäys luokkakokoihin ei ole dramaattista ja päivähoidossakin lapsiryhmiä voidaan suurentaa huoletta koska aina joku on kuitenkin sairaana poissa.

Mikäli tosiaan oppilasmäärä kasvaisi tasaisesti parilla oppilaalla per luokkahuone, ei ongelma toki olisikaan kovin suuri. Hartiala haluaa kuitenkin nyt unohtaa sen tosiasian, ettei suinkaan oppilaita sirotella tasaisesti ympäri kaupunkia. Käytännössä leikkaukset kaupungin omaan rahoitukseen ja valtion avustuksen poistuminen tarkoittaisi noin 65 opettajan vähentämistä Turussa. Tämä on keskimäärin kaksi opettajaa per koulu, eli jokaisessa Turun alakoulussa yhdistettäisiin sen myötä keskimäärin kaksi luokkaa tai vaihtoehtoisesti poistetaan valtava määrä ns. jakotunteja jolloin haastavia aineita kuten matematiikkaa ja englantia ei enää opiskeltaisi pienemmissä ryhmissä vaan koko luokka samalla kertaa.

Turku on vuosia toteuttanut linjausta, jossa erityistä tuke tarvitsevat lapset sijoitetaan normaaliin luokkaan lähikouluunsa, ei enää keskitetyn palvelun kouluun. Samalla avustajaresursseja ollaan vähentämässä. Ensi vuoden budjetti toteutuessaan vähentäisi kouluista 30 koulunkäynninohjaajaa. Tämä yhdistettynä kasvaviin luokkakokoihin ei ole mikään pieni asia vaan tuo suuria haasteita koulutyöhön ja oppimiseen. Myös opettajien jaksaminen on lujilla.

Varhaiskasvatuksessa taas maan hallitus on kasvattamassa enimmäisryhmäkokoa kahdeksaan. Käytännössä lapsia olisi ryhmässä 24 ja hoitajia 3. Kun tähän yhdistetään subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen myötä lisääntyvät osapäiväiset lapset, voi suhdeluku ryhmässä olla pahimmillaan 1/13. Ei ole lapsen edun mukaista olla jättisuuressa ryhmässä jossa aikuisten aika hänelle on hyvin rajallinen jo nyt. Laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ei voisi edes puhua ja henkilökunnan jaksaminen on jo ennen muutosta ollut äärirajoilla. Siinä Hartiala toki on oikeassa, että sairastavuus lisääntyy aivan varmasti, mutta sen tuomat poissaolot tuskin on ilonaihe kenellekään.

Varhaiskasvatuksen osalta Turku voi vielä odottaa lopullisia päätöksiä lainmuutoksista maan hallitukselta. Niin lasten, perheiden kuin henkilöstönkin kannalta olisi parasta säilyttää nykyjärjestelmä Turussa myös jatkossa, sillä lainsäädäntöä parempaa palvelua voi aina tarjota. Perusopetukseen Turun taas on itse panostettava jo budjetin käsittelyn yhteydessä muutama lisämiljoona joita ei valtiolta enää heru. Kyse on vain ja ainoastaan arvovalinnasta: kaksi lisämiljoonaa ensi vuodelle takaa laadun ja tasa-arvon opetuksessa eikä hetkauta kaupungin yli miljardin budjettia millään tavalla.

Kommentit

Jätä kommentti