Tulevat EU-vaalit ovat monin tavoin suunnannäyttäjänä Euroopassa.  25.5. ratkaistaan se, jatkaako Euroopan Unioni markkinatalouden unionina vai tuleeko siitä ihmisten unioni.

Oikeistopuolueet ovat pitäneet valtaa Euroopassa 15 vuotta. Tänä aikana EU on kokenut historiansa vaikeimmat ajat ja taistellut olemassaolostaan talouskriisin kourissa. Nyt olemme tienristeyksessä. Miten tästä eteenpäin?

EU-vaaleissa tärkeintä on muistaa, missä ryhmissä europarlamentaarikot toimivat. Ryhmät ovat keskeisessä roolissa EU-politiikan suunnannäyttäjinä. Mille ryhmälle sinä haluat vallan ja vastuun yhteisistä asioistamme antaa?

Euroopassa on viime vuodet ollut kuskin paikalla markkinatalous ja raha. Ihmiset ja heidän hyvinvointinsa ovat auttamattomasti pudonneet kyydistä. EU ei ole ollut enää ihmistä, vaan markkinoita ja sijoittajia varten. Palvelemassa, ja kenties jopa palvomassa, kapitalismia ja varallisuutta.

Mikäli vasemmisto, siis sosialistien ja demokraattien ryhmä, nousee parlamentin suurimmaksi ohi oikeiston, on Euroopan suunta muuttumassa. Talouskriisin hoidossa keskiöön nousee oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys – ei enää kurjistaminen. Nyt EU on ollut kurjistamispolitiikan kannalla, jolla on ollut vakavia seurauksia. Etelä-Euroopan maiden ylikireät lainaehdot ovat taanneet sen, että kasvu-uralle on valtavan vaikea päästä. Kuristava talouspolitiikka on johtanut siihen, että EU syö rankalla kädellä omaa kasvuaan. Eurooppa on kysyntälaman kourissa, mutta oikeistopuolueiden mielestä tämä on toisarvoista; huonosti taloutta hoitaneita maita on syytä rangaista. Kriisissä pääarkkitehteina olleet sijoittajat ja pankit ovat selvinneet vähällä, kun tappiot on ulkoistettu tavallisten kansalaisten maksettavaksi. Suomikin kärsii ja pitkittää omaa taantumaansa olemalla mukana kurjistamispolitiikassa. Vientimme ei vedä, kun Eurooppa ei kuluta eikä investoi.

Pakotettu vyön kiristys on johtanut siihen, että Euroopassa on tällä hetkellä 5,5 miljoonaa alle 25-vuotiasta nuorta työttömänä. Rahallisesti tämä maksaa Euroopalle 150 miljardia vuodessa. Inhimillinen ja yhteiskunnallinen kustannus on kauhea; olemme vaarassa menettää kokonaisen sukupolven työttömyyden ja syrjäytymisen syövereihin. Eurooppa tarvitsisi käsipareja ja koulutettua työvoimaa, mutta nämä nuoret ovat vaarassa joutua työelämän ulkopuolelle loppuiäkseen. Tällainen määrä toimettomia nuoria on jo yhteiskunnan vakaudenkin kannalta suuri uhka.

Vasemmiston voitto toisi kurjistamispolitiikkaan muutosta. Eurooppa pitää saada kasvu-uralle ja talousvaikeuksien kanssa painivia maita on autettava muutoin kuin lisäkiristyksillä. Esimerkiksi Kreikkaa pitää uudistaa rakenteellisesti, veronkannosta alkaen.

EU voisi myös itse auttaa itseään investoinnein. EU:n budjetin puitteissakin on paljon tehtävänä elvytyksen ja nuorisotakuun saralla. Edellisvuonna sovittu budjetti laadittiin seitsemäksi vuodeksi, mutta sen avaamista olisi syytä vakavasti harkita.

Vaikka kriisimaiden lainaehtoja kevennettäisiin ja lainoja osin anteeksiannettaisiin, ei tämä tarkoita sitä, että talouskriisin syylliset pääsevät kuin koirat veräjästä. Tavallisen ihmisen taakka kuitenkin helpottuisi; hän on ollut syytön alun alkaenkin. Sen sijaan tarvitaan sijoittajavastuuta, rahoitusmarkkinaveroa ja pankkivalvontaa. EU-tasolla voidaan niin halutessa vahvasti puuttua myös harmaaseen talouteen ja aggressiiviseen verosuunnitteluun. Ensisijaisen tärkeää on pyyhkiä pois veroparatiisit, joita Euroopassa on useita. Tässä tuleekin näkyviin kysymys puolueryhmien eroista. Oikeistopuolueiden ja niiden ryhmän EPP:n noustessa suurimmaksi, alkaa komissiota johtaa Luxemburgilainen Jean Claude-Juncker. Hän on avoimesti veroparatiisien puolustaja. Jokaisen kannattaa siis tarkoin miettiä, millaisen EU:n haluamme?