Talviliikunnan harrastaminen on turvattava lämpenevän ilmaston Turussa

Turkulainen talvi oli jälleen lähinnä kolme peräkkäistä marraskuuta sahaavine lämpötiloineen ja monipuolisine sateen olomuotoineen. En liene ainoa turkulainen lapsiperheellinen, joka tuskailee aktiviteettien puutetta, kun lumileikkeihin, hiihtoon, saati pulkkailuun ei ole mahdollisuutta eikä lähikentällekään voi kipaista luistelemaan iltojen ratoksi.

Turussa onkin syytä kiihdyttää vauhtia talviaktiviteettien turvaamiseksi ilmastonmuutoksen myötä lämpenevässä kaupungissa. Paluuta normaalitalviin tuskin voimme odottaa ja kuntalaisten hyvinvointi vaatii tekoja, jotta pimeistä ja pitkistä marrastalvista selvitään aktiivisina ja iloisina kansalaisina.

Tekojääratojen investoiminen kaupungin eri osiin olisi syytä aloittaa pikaisesti. Jo muutaman vuoden sisällä olisi syytä saada alueelliset tekojääradat Pohjois- Etelä- Itä- ja Länsi-Turkuun Kupittaan uuden tekojääradan ja Parkin kentän peruskorjattavan tekojääkentän lisäksi. Hyvien kulkuyhteyksien varrelle sijoitettuna tekojääkentät palvelisivat kaikkia ja tekojääratojen jäädyttämisen yrittämisestä voitaisiin luopua kenties kokonaan. Lisäksi olennaista on, että Impivaaran korvaavista Artukaisten jäähalleista tarjotaan yleisöluisteluvuoroja vähintään Impivaaran vuoroja korvaava määrä ja tarjontaa lisättäisiin yli kuntarajojenkin.

Kun oletettavaa on, että pikkupakkasista saadaan Turussa sentään jatkossakin nauttia, voisi lumetettavia pulkkamäkiä ja hiihtolatuja lisätä. Meillä on jo nyt laaja pururataverkosto kaupungissa ja Impivaaran lisäksi voisi löytyä 1-2 helpohkosti lumetettavaa latua ja pulkkamäkeä kaupunkiin.

Talviaikaista hyvinvointiliikuntaa on mietittävä yhä enemmän myös sisätiloihin. Ei mikään ihme, että esimerkiksi Impivaaran uimahalli on tätä talvena ollut erityisen ruuhkainen, sillä aktiviteetit ovat näillä keleillä olleet vähissä. Uusi uimahalli tekee osansa, mutta esimerkiksi perheiden liikuttamista voisi lisätä esimerkiksi Lasten liikunnan ihmemaa -konseptia laajentamalla ja kehittämällä.

Turussa on panostettava liikuntaan ja hyvinvointiin myös ilmaston muuttuessa – ja erityisesti juuri siksi. Mikäpä olisi parempi tapa parantaa omaa ja perheen hyvinvointia (ja ilmastoahdistusta) kuin reipas liikuntahetki, kunhan siihen vain tarjotaan mahdollisuus loskan, räntäsateen ja pimeydenkin keskellä.

Mari-Elina Koivusalo

Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen (sd.)

Kommentit

Jätä kommentti