Turku voi siirtyä maksuttomaan varhaiskasvatukseen jo 2018 – kokeilulla tai ilman

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Janika Takatalo kirjoittaa Turun Sanomissa 6.9. aikovansa tehdä valtuustoaloitteen Turun osallistumisesta maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun.

Olen jättänyt viime joulukuussa valtuustoaloitteen siitä, että Turku siirtyisi asteittain maksuttomaan varhaiskasvatukseen ikäluokka kerrallaan. Maksuttomuus koskisi neljää tuntia päivässä. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli aloitetta ja sen pohjalta tehtyjä selvityksiä kesäkuussa ja edellytti lisäselvityksiä 20.9. pidettävään budjettikokoukseen mennessä. Tuolloin kasvatus- ja opetuslautakunnalla on mahdollisuus edistää asiaa ja kaupunginvaltuusto osaltaan tekee ratkaisunsa budjettipäätösten yhteydessä marraskuussa. On hienoa tietää, että Kokoomus on valmis edistämään asiaa.

Maksuton neljän tunnin varhaiskasvatus 5-vuotiaille maksaisi Turussa noin 2,7 miljoonaa euroa vuodessa. Hallitus päätti viime viikon budjettiriihessä myöntää kokeiluun valtakunnallisesti 5 miljoonaa euroa.

Turulla on siis täysi mahdollisuus siirtyä maksuttomuuteen jo 1.8.2018 alkaen riippumatta siitä onko kokeiluja tahi ei. Turussa päätös pitää joka tapauksessa tehdä pysyväksi ja laajentaa asteittain koskemaan myös muita ikäluokkia. Tavoitteena tulee olla täysin maksuton varhaiskasvatus ja päivähoito, aivan kuten meillä on maksuton perusopetuskin. Koska hallituksella ei ole rohkeutta toteuttaa uudistusta valtakunnallisesti, voivat sivistystä arvostavat kunnat ja poliitikot viedä asiaa eteenpäin jo nyt.

On hyvä, että Kokoomus on tullut maksuttomassa varhaiskasvatuksessa SDP:n linjalle. Pitää myös kiittää hallitusta siitä, että se edistää asiaa edes hiukan, vaikkakin samalla varhaiskasvatuksen laatuun ja tasa-arvoon aiemmin tehdyt perustavanlaatuiset heikennykset pysyvät voimassa.

Samalla kun laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitys ymmärretään yhä paremmin ja sen maksuttomuutta edistetään, tulisi kaikille lapsille palauttaa myös subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon. Turussa onneksi yhä kaikki lapset ovat tässä suhteessa tasa-arvoisia, ja näin tulee olla jatkossakin, hallituksen politiikasta riippumatta.

Kommentit

Jätä kommentti