Blogi

Kaiken vastustamisella voittaa vähän

Vasemmistoliiton valtuutettu Li Andersson arvostelee kovin sanoin kaupungin säästöohjelmaa kirjoituksessaan (TS 29.8.) jonka tarpeettomiin spekulaatioihin pohjaavat johtopäätökset ansaitsevat osaltaan oikaisua. On totta, että Turun uudistamisohjelman olisi suurelta osalta voinut nimetä säästöohjelmaksi, mutta paljon hyviäkin asioita ohjelmaan mahtui. On täysin selvää,…

Kouluavustajien vähennyspäätös on epäoikeudenmukainen

Julkaistu Turun Sanomissa 26.6.2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti kokouksessaan 23.6.2014 vähentää 19 kouluavustajaa perusopetuksesta. Avustajista kuusi vähennetään erityistä tukea tarvitsevien lasten kouluista Luolavuoresta ja Katariinasta. Loput vähennykset tekee tulosaluejohtaja harkintansa mukaan. Lautakunnassa vähennystä vastustivat SDP, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset. Kaupunginhallituksen kokouksessa…

Turun talous ja uudistamis(säästö)ohjelma

Turun taloustilanne on huono, sitä ei käy kieltäminen ja tästä kaikki ovat yhtä mieltä. Se, mistä ollaan hyvinkin erimielisiä on tapa, jolla taloustilanne saadaan kuntoon. Oikeisto kannattaa leikkauksia ja yksityistämistä, vasen laita maltillisempia leikkauksia, palvelujen järkeistämistä ja kasvuhakuisuutta. Kaupungin uudistamisohjelmassa,…

Oppivelvollisuuden pidentäminen investointi tulevaisuuteen

Kokoomus on teilannut oppivelvollisuuden pidentämisen täysin turhana ja kalliina hankkeena, josta jo tehdyt päätökset tulisi kumota kesän minihallitusneuvotteluissa. Yhtä pakollista vuotta toisen asteen koulutuksessa ei kuulemma tarvita. Soraääniä kuuluu myös kuntakentältä. Kuntapäättäjät ja virkamiehet kauhistelevat oppivelvollisuuden pidentämisen mukamas kallista hintalappua.…

Uusia toimintatapoja, uusia säästöjä

Turku laatii parhaillaan toista uudistamisohjelmaansa ja kamppailee synkkenevän taloustilanteensa kanssa. Uusien toimintatapojen tarve on yleisesti tunnustettu ja niiden käyttöönotolle (ja keksimiselle) alkaa olla kiire. Turun talouden osavuosikatsauksessa huomio kiinnittyykin muutamaan kohtaan, joissa uusille käytänteille olisi huutava tarve. Sosiaali- ja terveystoimessa…

Markkinatalouden vai ihmisten Eurooppa?

Tulevat EU-vaalit ovat monin tavoin suunnannäyttäjänä Euroopassa.  25.5. ratkaistaan se, jatkaako Euroopan Unioni markkinatalouden unionina vai tuleeko siitä ihmisten unioni. Oikeistopuolueet ovat pitäneet valtaa Euroopassa 15 vuotta. Tänä aikana EU on kokenut historiansa vaikeimmat ajat ja taistellut olemassaolostaan talouskriisin kourissa.…

Tie ja tavoite

Sosialidemokraattinen puolue on yli vuosisataisen historiansa ollut kansanliike, jonka määränpäänä on ollut luoda suomalainen hyvinvointivaltio. Jotta tähän tavoitteeseen on päästy, on sen rakentamiseen tarvittu sosialidemokraattista puoluetta johtavana työväenpuolueena. Maailma on ollut koko tämän rakentamisen ajan muutoksessa, ja yleisesti on tunnustettu,…

Lasten oikeuksista huolehtiminen on aikuisten velvollisuus

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi kaikkialla maailmassa. YK:n lapsen oikeuksien sopimus on ollut olemassa jo vuodesta 1989, mutta Suomessa juhlimme sitä nyt 12:n kerran. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen…

Kuntapäättäjän tuskaa

Vielä viime vuonna kunnallisvaalien aikaan me demaritkin lupasimme kansalaisille paljon kaikkea hyvää. Lupasimme olla omalta osaltamme laittamassa kuntien asiat kuntoon: kouluihin laadukasta opetusta, terveyskeskukset kuntoon, nuorisotakuun käyntiin kaikissa kunnissa, huolehdimme kuntademokratiasta ja kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista. Yhäkin juhlapuheissa muistetaan korostaa peruskoulun laadun…

Kauas veroeurot karkaavat

Turku pyrkii tilkitsemään pahasti vuotavaa rahakirstuaan leikkaamalla kouluista, säästämällä hyvinvointipalveluista ja nostamalla veroäyriä. Kaupunkilaisten kriisitietoisuutta ja talkoohenkeä herätellään – kaikki turhanaikainen on jo säästetty ja kaikki mahdolliset toiminnot järkeistetty. Onko tosiaan? Viime vuonna Turku osti terveyspalveluyritys Attendolta tehostettua palveluasumista, vanhainkotihoitoa…