Blogi

Tie ja tavoite

Sosialidemokraattinen puolue on yli vuosisataisen historiansa ollut kansanliike, jonka määränpäänä on ollut luoda suomalainen hyvinvointivaltio. Jotta tähän tavoitteeseen on päästy, on sen rakentamiseen tarvittu sosialidemokraattista puoluetta johtavana työväenpuolueena. Maailma on ollut koko tämän rakentamisen ajan muutoksessa, ja yleisesti on tunnustettu,…

Lasten oikeuksista huolehtiminen on aikuisten velvollisuus

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi kaikkialla maailmassa. YK:n lapsen oikeuksien sopimus on ollut olemassa jo vuodesta 1989, mutta Suomessa juhlimme sitä nyt 12:n kerran. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen…

Kuntapäättäjän tuskaa

Vielä viime vuonna kunnallisvaalien aikaan me demaritkin lupasimme kansalaisille paljon kaikkea hyvää. Lupasimme olla omalta osaltamme laittamassa kuntien asiat kuntoon: kouluihin laadukasta opetusta, terveyskeskukset kuntoon, nuorisotakuun käyntiin kaikissa kunnissa, huolehdimme kuntademokratiasta ja kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista. Yhäkin juhlapuheissa muistetaan korostaa peruskoulun laadun…

Kauas veroeurot karkaavat

Turku pyrkii tilkitsemään pahasti vuotavaa rahakirstuaan leikkaamalla kouluista, säästämällä hyvinvointipalveluista ja nostamalla veroäyriä. Kaupunkilaisten kriisitietoisuutta ja talkoohenkeä herätellään – kaikki turhanaikainen on jo säästetty ja kaikki mahdolliset toiminnot järkeistetty. Onko tosiaan? Viime vuonna Turku osti terveyspalveluyritys Attendolta tehostettua palveluasumista, vanhainkotihoitoa…

Leikataan kouluista – leikataan tulevaisuudesta

Kasvatus- ja opetuslautakunta antoi äänestyksen jälkeen siunauksensa perusopetuksen ryhmäkokojen kasvattamiselle, vaikka valtuuston viime kesäkuussa uudistamisohjelman hyväksymisen yhteydessä tekemä päätös oli kehno. Toki kaikki valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa mukana olevat ryhmät muutoksen tuolloin hyväksyivät, mutta henkilökohtaisesti olin siitä eri mieltä silloin ja…

Vielä kerran Lyseon lukiosta

Kirjoitukseni Lyseon lukion lakkauttamisen perusteista (TS 10.8.) on aiheuttanut palautetulvan niin puolesta kuin vastaankin. Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho intoutui osaltaan torppaamaan perusteluni täysin (TS 14.8.). Hänen näkemyksensä on kieltämättä hieman värittynyt ja muutamaa asiaa on vielä erityisesti syytä selkiyttää. Ensinnäkin, Lyseon…

Lyseon lukion lakkautukselle on perusteensa

Kesä alkaa olla ohi ja koulutyö alkamassa. Tänä syksynä Lyseon lukion aloittavat opiskelijat ennättävät vielä saada valkolakin samaisessa opinahjossa keväällä 2016. Näillä näkymin syksyllä 2016 Lyseon lukio lakkaa olemasta ja se yhdistetään Luostarivuoren lukioon. Hirvensaloon samaan aikaan valmistuva yhtenäiskoulu vähentää…

Yhteiskuntatakuurahat kaupungin kassavajetta paikkaamaan?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 14.2.2013 myöntänyt Turun kaupungille osana yhteiskuntatakuun toteuttamista Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan yhteensä 60 opiskelijatyövuotta vuodelle 2013. Turun kaupungille näiden koulutusten toteuttamiseen on myönnetty valtionosuutta vajaat 500 000 euroa. Kasvatus- ja opetuslautakunta on 27.3.2013 tehnyt esityksen valtuustolle,…

Turun päivähoitotilanteesta

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli helmi-maaliskuussa päivähoidon palveluverkkoselvitystä sekä investointisuunnitelmaa. Jo tuolloin lautakunnan demariryhmä kritisoi sitä, etteivät ne tarpeeksi hyvin ota huomioon päivähoidon tasa-arvoista tarjontaa Turussa. Vasemmistoliitto oli tuolloin samaa mieltä Sdp:n kanssa, mutta muissa puolueissa ongelmaa ei suostuttu tunnustamaan. Nyt…

Joustamaton päivähoito ei hyödytä ketään

Turun Sanomissa ja muissa medioissa on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti lasten päivähoidosta. Milloin on haluttu rajoittaa päivähoito-oikeutta, milloin taas tyrmätty kaikenlaiset esitetyt uudistukset. Selvää on, että nykymalli alkaa olla aikansa elänyt. Lasten päivähoito on useimmissa kunnissa niin joustamatonta, ettei se…