Kuka onkaan ahne?

Kuka onkaan ahne?

Suomella menee huonosti, yrityksillä ei ole varaa investoida, työntekijät ovat riippakivi ja valtava kustannuserä, verotus tappaa kaiken yritteliäisyyden ja ay-liike haluaa vain pitää kiinni saavuttamistaan eduista omien jäsentensä hyötyessä ja ihan kaikkien muiden kärsiessä. Lakkauttaa sietäisi koko ahne ay-liike jotta porvarihallitus ja EK saisi yhdessä pelastaa isänmaamme.

Tämä on se virsi jota on saanut liian monelta taholta kuulla aina siitä asti, kun tuli selväksi ettei pääministerin pyyteettömään pelastusrenkaaseen ay-liike halua Suomen tarttuvan.

Arvostelua kuuluu kansan kaikista osista; tietysti yrittäjiltä, mutta myös työttömiltä ja osa-aikatyössä olevilta, ylemmiltä toimihenkilöiltä kuten esimerkiksi opettajilta. He ovat vihaisia siitä, että ay-pomot heidän mielestään eivät halua uhrata kokoaikaisissa, vakituisissa työsuhteissa olevien saavutettuja etuja koko Suomen parhaaksi. Sipilän sadut kilpailukykyloikasta ja tulevasta onnesta sekä autuudesta ovat uponneet isoon osaan kansasta.

Avataanpa hieman näitä ahnaan ay-liikkeen motiiveja.

Pari vuotta sitten maan hallitus oli keksinyt taikatempun, jolla Suomi tekee kilpailukykyloikan, oikean pomppauksen. Se olisi yhteisöveron alentaminen roimalla kädellä. Uskottiin, että yrityksethän työllistävät minkä kerkeävät heti kun saa maksaa pienemmän potin veroja yhteiskunnalle. Dynaamisten vaikutusten mainostettiin olevan mahtavat ja säästettyjen veroeurojen valuvan jättimäisiin investointeihin. Unohdettiin, ettei yrityksillä ole tapana harrastaa hyväntekeväisyyttä ja palkata lisätyövoimaa vain siksi, että viivan alle jää isompi summa jonkin muun kuin lisätilausten vuoksi.

Kuten tiedämme, irtisanomiset sen kun kiihtyivät ja mikä onkaan syynä? Samojen tahojen mielestä Suomessa ei edelleenkään kannata luoda uutta työtä saati innovoida tai investoida. Rahaa kun ei ole. Eikö? Yhteisöveron kevennys vuoden 2014 alusta tarkoitti yrityksille noin 800 miljoonaa lisäeuroa. Sattumalta saman verran jaettiin osinkoina ulos enemmän kuin edellisenä vuonna. Yhteensä suomalaisyritykset jakoivat osinkoja vuonna 2014 10,5 miljardia euroa. Ei siis ole kyse siitä, etteikö tuotekehitykseen tai investointeihin olisi rahaa. Ainoa mikä puuttuu, on tahto ja yhteiskuntavastuu suomalaisen työn lisäämiseksi. Sen tilalla on omistajilla silkkaa ahneutta.

Nyt kun yhteisöveron alennus jo saatiin läpi, olisi ahneuden tyydyttämiseksi seuraavaksi haluttu työntekijöille maksaa vähemmän palkkaa tai laittaa heidät tekemään pidempää päivää – kilpailuloikan nimissä taas. Nyt vähän kriisitietoisuutta, hei työläinen! Sinun ahneutesi takia ei 350 000 tuhannella suomalaisella ole lainkaan töitä! Näin huusi hallitus ja EK. Näinköhän?

Edellä mainitusti Suomessa ei tällä hetkellä investoida eikä siis luoda uusia tuotteita ja sitä kautta työtä. Työn määrä on tällä hetkellä maassamme X. Kun jo kokopäivätöissä olevat tekisivät sata tuntia vuodessa enemmän töitä, tarkoittaa se X:n jakautumista harvemmalle ja eri asiantuntijoiden laskelmien mukaan 100 000 työtöntä lisää. Puolustiko siis ay-liike itsekkäästi vain vakitöissä olevien selkänahkaa? Ei. Kun vakityöläiset olisivat pidentäneet työpäiväänsä, olisi osa-aikaisille, määräaikaisille ja vuokratyösuhteissa oleville jäänyt vieläkin vähemmän työtunteja. Samoin maassamme on jo pitkään ollut kulttuuri, jossa suurin osa ylemmistä toimihenkilöistä on ns. kokonaistyöajassa, ja suurin osa heistä tekee jo nyt yli 40-tuntista työviikkoa vailla korvauksia. Illat, viikonloput ja lomatkin päivystetään ja tehdään töitä kokonaistyöajan nimissä. Nämä ihmisetkö eivät jo nyt talkoile tarpeeksi yritysten kilpailukyvyn nimissä?

Suomen talouden ja työllisyyden ongelmat eivät ratkea yrityksille annettavilla lisälahjoilla. Ne ratkeavat vain sillä, että eteenkin suurten yritysten johto nostaa katseensa omasta navasta ja lompakosta tulevaisuuteen ja alkaa tehdä vaikkapa puolella yritysten jakamista osingoista investointeja ja innovaatioita – näyttävät maailmalle ylpeästi että olemme edelleen osaava ja uutta luova kansa. Tästä pienyrittäjätkin kiittävät – heidän asiakkaansa kun ovat niitä suuryritysten työntekijöitä joiden ostovoimasta pienyrittäjät ovat riippuvaisia. Pienyrittäjät tuskin riemuitsevat esimerkiksi sellaisista kilpailukykyloikista, että ensi kesänä ei kenelläkään ole enää lomarahoja kulutettavanaan.

Kommentit

Jätä kommentti