
Arvoisat tulevat Yli-Maarian koululaiset, hyvät kuulijat,
Tämä viikko on ollut Turussa uusien koulujen ja päiväkotien juhlaa. Edellispäivänä vietettiin Hirvensalon Syvälahden monitoimitalon harjannostajaisia, ja tänään saamme olla toden teolla käynnistämässä meidän pohjoisturkulaisten ikiomaa, kauan odotettua hanketta. Rehellisyyden nimessä pitää sanoa, että aivan liian kauan odotettua, ja me kaikki tällä tiedämme sen. Tämän talon piti valmistua jo vuonna 2009. Kuvaavaa on, että ne lapset, jotka odottivat pääsevänsä aloittamaan täällä koulunsa silloin, ehtivät suorittamaan koko peruskoulunsa päätökseen ennen kuin koulun ovet lopulta aukeavat tammikuussa 2019. Väittäisin, että tämä on Turun lähivuosien häpeällisin asia eikä se saa enää toistua missään.
Mutta nyt katsomme tulevaisuuteen, josta on tuleva hieno.
Vuoden 2019 alusta alkaen Yli-Maarian lapset ja nuoret saavat käydä koko opinpolkunsa aina varhaiskasvatuksesta perusopetuksen loppuun asti tutuissa tiloissa, lähellä kotia. Jäkärlän ja Paattisten alueen nuoretkin pääsevät jatkossa kokemaan ala- ja yläkoulun välisen – usein teini-iän kynnyksellä hankalaksi koetun – nivelvaiheen yhdessä tuttujen luokkatovereiden kanssa, ja ilman jokapäiväisiä bussilla kulkemisia lähemmäs keskustaa. Yhtenäiskouluperiaate on tavoite, jota kohti kaikilla asuinalueilla pitäisi mennä, ja nyt Pohjois-Turussa pääsee tämän periaatteen mukaisesti oppimaan.
Usein sanotaan, että opetuksessa tärkeintä on sisältö, ei seinät. Ehkä näin, mutta uudet seinät sekä mahdollisuus aivan uudenlaisiin oppimisympäristöihin tuo mukanaan valtavasti mahdollisuuksia parantaa myös sisältöjä. Kun uuden opetussuunnitelman mukaankin oppiainerajat alkavat ylittyä ja keskitymme yhä enemmän kirjan ja pulpetin sijaan oppimaan näkemällä, kokeilemalla ja kokemalla, on uudet opetustilat paras tapa tätä toteuttaa ja mahdollistaa uudenlainen oppiminen. Olen varma, että tulevassa Yli-Maarian koulussa viihdytään ja opitaan aivan uudella tavalla, taaperosta teini-ikään.
Kuten tiedämme, tulee tähän monitoimitaloon paljon muutakin kuin koulu ja päiväkoti. Samalla siitä tulee palvelujen keskittymä kirjastoineen, nuorisotiloineen, terveyspalveluineen. Tehdään Ypsilonin monitoimitalosta kaikkien alueen asukkaiden olohuone jossa viihdytään ja osallistutaan. On mahtavaa, että vihdoin tulee todeksi se, mitä täällä on odotettu vuosia. Yli-Maariasta tulee vihdoin kylä kaupungin sisälle, eikä se enää ole pelkkä asumisalue.
Hyvät kuulijat,
Viime päivinä on paljon puhuttu suomalaisten lapsimäärän laskusta ja pohdittu ilmiön syitä. Erinäisistä talkoistakin asian parantamiseksi on puhuttu. Turussakin ikäluokat pienenivät vauhdilla muutamia vuosia sitten, mutta ovat nyt kasvusuunnassa muuttoliikkeen voimistuessa. Kaupungin elinehto on, että se vetää puoleensa lapsiperheitä ja positiivista muutosta olisi syytä yhä vahvistaa. Itse katson, että Turussakin olisi syytä talkoisiin – nimittäin poliittisten päättäjien talkoisiin lapsiperhemyönteisemmän Turun kehittämiseksi. Yli-Maarian koulu toimiikin esimerkkinä – niin hyvässä kuin pahassa – siitä mitä me kuntalaiset haluamme, tarvitsemme ja ansaitsemme: Laadukkaita peruspalveluja lähellä kotia, silloin tiedämme että meillä ja lapsillamme on täällä hyvä olla ja elää, kasvaa ja oppia.
Toivotan menstyksekästä tulevaisuutta Ypsilon-monitimitalolle ja sen kaikille tuleville käyttäjille, isoille ja pienille!
Lähetetty iPadista

Kommentit