Aivan aluksi haluan kiittää Elina Lepomäkeä (kok) kannanotostaan sen puolesta, että valmistumaisillaan olevat sote- ja maakuntalait tulisi heittää kiireesti silppuriin. Kun hallituspuolueen edustaja näin vankasti ilmoittaa, ettei uudistuksella saavuteta sille asetettuja tavoitteita ja edelleen ilmoittaa samalla äänestävänsä eduskunnassa niitä vastaan, on tosi kyseessä. Kun opposition kritiikistä ei enää olla jaksettu kiinnostua (ainahan oppositio kritisoi kaikkea), on huomioarvo nyt taattu. ”Ai se on OIKEASTI ihan sysisurkea uudistus?!”

Sote- ja maakuntauudistuksessa suurempaa huomiota on kansalaisten ja päättäjien keskuudessa herättänyt juurikin sosiaali- ja terveyspuoli – eli valinnanvapauslaki – mikä on toki ymmärrettävää; onhan kyse omasta ja läheistemme terveydestä. Tosiasiassa olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää nyt kaataa maakuntauudistus. Ai miksikö? Siksi, että nyt esitetyistä malleista valinnanvapaus ei toteudu jos maakuntauudistus perutaan: hallintohimmelit kaikkoavat ympäriltä. Mutta jos kaatuu vain valinnanvapaus, voisi maakuntauudistus silti tulla – viis sote-puolesta jonka vuoksi sitä ylipäänsä on pystyyn laitettu.

Edelleen väitän, että kahdesta pahasta pahempi on maakuntauudistus. Ai miksikö? Siksi, että sote-sisältöjä valinnanvapausmalleineen tai sitä kenellä on oikeus palveluja tuottaa, voidaan aina muokata jälkikäteen. Maakuntahallinnon perustaminen taas on sellainen järjestelmämuutos jota ei kovin helposti lähdetä veivaamaan toiseen suuntaan. Kuten Lepomäkikin totesi, ”kyllä se maakuntahallinto itselleen aina tehtäviä keksii.” Ja monia kuntien elinvoiman kannalta oleellisia tehtäviä on jo keksittykin.

Siinä missä soten valinnanvapaus saa ihmiset hämmennyksiin siitä mistä saa hoitoa, ajaa terveydenhuoltomme yhä enemmän markkinoille ja nostaa kustannuksia, on maakuntauudistus uhkana koko kansantaloudellemme ja kaupunkien ja kaupunkiseutujen elinvoimalle. Toisin sanoen maakuntauudistuksella pienennetään sitä yhteistä kakkua, jota Suomi leipoo rahoittaakseen joka tapauksessa ikääntymisen myötä kasvavat terveys- ja sosiaalipalvelukulut.

Kuntien vahvasta itsehallinnosta ollaan luopumassa maakuntien hyväksi tilanteessa, jossa maakunnat edustavat mennyttä aikaa ja kaupungit ovat nykyajan ja tulevaisuuden kasvun moottoreita. Kaupungit vetävät kasvuun mukaan maakunnat ja valtiot. Kaupungeissa luodaan uutta ja tuotetaan lisäarvoa yhteiskuntaan kiihtyvällä tahdilla. Siksi niiden pitää myös saada olla ohjastamassa tätä kasvua hyväksi katsomallaan tavalla. Siinä missä suomalaiskaupungit ovat verkostoituneita, innovatiivisia, dynaamisia ja omaavat monia hyviä ja ketteriä toimintatapoja, on maakuntahallinnolta ja -päätöksenteolta vaikea odottaa tässä suhteessa juuri mitään.

Maakuntauudistuksen ja sen vastuulle siirrettävän soten erityisenä riskinä nähdään, että kaupunkien investointikyky heikkenee tulevaisuudessa. Vastikään kokoontunut (toisen kokoomus-kapinallisen Jan Vapaavuoren) C21 ryhmä lausui kannanotossaan, että ”kuuden suurimman kaupungin yhteisen arvion mukaan kuuden kaupungin investointien rahoituspohja leikkaantuisi seuraavien kymmenen vuoden aikana kumulatiivisesti yhteensä 1,6 miljardin euron edestä.”

Summa summarum; suurten kaupunkien positiivinen kehitys ja kasvu on edellytys sille, että Suomessa ylipäänsä tulevaisuudessakin on varaa tarjota kaikille kansalaisille laadukkaat ja toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut.